KLASARI

Kesä takana, syksy edessä

2006-09-13T17:59:00.000+03:00

Sostakovitsin jousikvartetit. On oma hommansa kuunnella kaikki viisitoista kunnolla. Taidanpa tutkiskella mistä aloittaa. Luin tänään, että säveltäjän tyyli selkeni vuosikymmenien kuluessa. Viidestoista on jo aika pelkistetty. Olen kyllä kuullut ne kaikki. Voi olla, että syksy tekee mietteliääksi. Kaunosielu minussa herää, runopoika.

Mestarin varhaismietteitä

2006-07-18T00:12:00.000+03:00

muttakaikkituleevieläparemmaksi
koskasentäytyytullaparemmaksi

Yksityiskohta Einojuhani Rautavaaran aiemmin julkaisemattomasta runosta "Ruhtinatar, optimisti". Kirjoitettu Wienissä 1950-luvulla.

Soi

2006-07-13T09:04:00.000+03:00

Georg Freidrich Händelin huilusonaatit ja concerto grosso op.3.

Concerto grosso (it. suuri konsertto) on myöhäisbarokin aikainen sävellysmuoto orkesterille ja solistiryhmälle. Magnus Lindbergin jälkeen Händelin musiikki kuulostaa kevyeltä ja helpolta - kuten on tarkoituskin. Händel on ollut suosittu jo vuosisatoja.

Venetsia

2006-07-12T09:03:00.000+03:00

Jos ehdin, aion käydä myös Venetsiassa. Pyhän Markuksen (San Marco) kirkon parvet ovat asetettu vastakkain. Renessanssisäveltäjät Andrea Gabrieli ja Giovanni Gabrieli kokeilivat siellä ensimmäistä kertaa monikuoroisuutta. Kiehtovaa, miten arkkitehtoniset ratkaisut ovat vaikuttaneet ja innoittaneet musiikinhistoriassa.

"Vain äärimmäinen on kiinnostavaa"

2006-07-12T08:38:00.000+03:00

En osannut aavistaa, että Caterina Steniuksen Magnus Lindberg -kirja olisi niin hyvä- ainakin ensimmäisten lukujen perusteella. Lindbergin musiikillisen elämänkatsomuksen voi ilmeisesti puristaa yhteen ainoaan sanaan: kiinnostavaa. Hyvä niin, sillä ilman uteliaisuutta luovuutta ei ole. Toistaiseksi (kirjassa) Lindbergiä on kiinnostanut absoluuttisesti kaikki, ei pelkkä äärimmäisyys.

Tapaus dodekafonia

2006-07-08T11:46:00.000+03:00

Schönbergin mukaan kysymys ei ollut niinkään atonaalisuudesta kuin pantonaalisuudesta; kaikkien sävellajien samanaikaisesta käytöstä.

Mahler, 146 v.

2006-07-07T11:17:00.000+03:00

Tänään on Gustav Mahlerin (1860-1911) syntympäivä. Hänen toinen sinfoniansa (c-molli) on yksi länsimaisen musiikinhistorian järkäleistä. Mitä tulee kuoleman jälkeen? Siitä nimitys Ylösnousemus. Mahler tunnettiin jo koltiaisena myös etevänä kapellimestarina .

Myös suomalainen Mikko Franck syntyi kapellimestariksi; hän rakenteli pikkupoikana legoista oopperataloja ja lueskeli partituureja. Ensimmäisen kirjansa Franck luki kokonaan 22-vuotiaana.

Aamutuimaan

2006-07-04T09:04:00.000+03:00

Johannes Brahms: Sonata in F Minor, Op. 5 No. 3.

Jykevyyttä, painavuutta ja orkestraalista massaa. Aamun voisi aloittaa kevyemminkin. Onneksi viisiosaisen jättisonaatin viimeinen osa Finale tuo raskaaseen kattaukseen keveyttä, joskin on muodoltaan rondomainen. Brahmsin sonaatti on parikymppisen säveltäjän pikkuvanha sävellys, jota ammattilaiset edelleen arvostavat.

Päivän lista

2006-07-03T17:14:00.000+03:00

Jean Sibelius: Alla Marcia (Karelia-sarjasta, op.11)-
Frédéric Chopin: Nocturno, op.9, no.2, b-molli.
Albéric Magnard: jousikvartetti, op.16, Sonate-Animé.

Frédéricin puolalainen etunimi oli muuten Franciszek. Hän otti ilmeisesti aika paljon vaikutteita J.S. Bachilta. Tietenkin on mielikuvitusta, että kuulee Bachin musiikissa kristillistä transsendenssia ja Chopinin yksilöllistä, runollista tuskaa, mutta niin se on vain helpompi vastaanottaa.

Kosketettu

2006-07-03T09:55:00.000+03:00

Palautetaan mieleen, mitä toccata tarkoittaa.

it. toccare = koskea, liikuttaa, myös soittaa.

Olen kuulostellut argentiinalaisen Martha Argerichin tulkintaa J.S. Bachin c-molli toccatasta (BWV 911). Jossain vaiheessa alan jälleen kartuttaa klassisen musiikin kokoelmaani; vuoden 1980-levytys saattaa hyvinkin olla eräänlainen alkupiste. En nyt keksi mitään, mikä kuulostaisi paremmalta.

Eilen kuuntelin levyä keittiössä, kun muut olivat poistuneet iltapalalta. Heinäkuinen lämpö väreili kirkkaana ikkunan takana. Kokonaisuus oli kontrapunktinen, hiukan improvisatorinen ja ulkoiseen mittaansa täyteen laajennettu.

Musiikkia

2006-07-02T01:27:00.000+03:00

Benjamin Britten: Op.34. Odotin jotain parempaa.

Jättiläinen

2006-06-30T21:36:00.000+03:00

Mikä on Beethovenin Hammerklavierin sopiva esityspituus? Onkohan kukaan venyttänyt sitä koskaan lähemmäksi tuntia? Luultavasti. Progressiivista klassista. Fuusiota.

Tänään tekee mieli matkustaa Wieniin. Voisin oleskella siellä muutaman viikon ja kierrellä kamarikonsertteja. Wiener Konzerthausenissa voisin piipahtaa, samoin Musikvereinissä, mutta enemmän minua kiehtoo pienten salien ylentävä tunnelma. Kaipaan valinnanvaraa.

Kuultua ja koettua

2006-06-28T14:48:00.000+03:00

Heinrich Ignaz Franz Biber (1644-1704):
Mensa Sonora, Pars I - VI; Sonata violino solo representativ.

Hyvää musiikkia. Myös Biberin mysteerisonaatit vaikuttavat kiinnostavilta. Biberin affektit vaikuttavat 2000-luvulla taatusti eri tavalla kuin 1600-luvulla; tänään kuuntelin Mensa Sonoran säveliä työn lomassa (hauska sanapari!); niiden notkeus sai tylsähkön rutiinin tuntumaan melkeinpä ruhtinaalliselta - jopa tärkeältä.

Muut:

Penderecki: Mepamorphosen.
Bartok: sonaatti viululle ja pianolle, nro2.
Debussy: trio viululle, pianolle ja sellolle (G-duuri).
Skrjabin: piano sonatas 1,6 & 8 + op. 51 (four pieces).
Corelli: Op.6, Nro 8: Concerto Grosso, g-moll.

Klassinen musiikki, taidemusiikki

2006-06-26T22:09:00.000+03:00

Klassinen musiikki saattoi päättyä Wagnerin kolminätyöksiseen Parsifaliin. Myös Brucknerin ja Mahlerin sinfonioissa on viimeistelyn makua. Debussy - joka ihaili Wagneria - aloitti puolestaan taidemusiikin säveltämisen. Tosin jo Franz Liszt oli aikamoinen kokeilija.

Bagatelle - vähäpätöinen ja helppo sävellys

2006-06-26T13:53:00.000+03:00

Yritän hankkia jostain kuunteluun Franz Lisztin atonaalisen pianosävellyksen Bagatelle ohne Tonart (S216a). Olen kuullut sen ainoastaan kerran aiemmin, vuonna 2002 karismaattisen sellistin esittelemänä.

Hyvää kesäaikaa on kulunut mm. näiden parissa:

Sergei Prokofjev:

Op.17 ("Sarcasm", Matti Raekallio)

Op.67 ("Tuhkimo" kahdelle pianolle: Martha Argerich & Mikhail Pletnev)

Op.50 (jousikvartetti No.1. Russian String Quartett)

Op.34 (klarinetille, jousikvartetille ja pianolle)

Sergei Rahmaninov: pianokonsertot 1 - 4 (Vladimir Ashkenazy, 1972)

John Corigliano: Fantasia on an osatinato for solo piano (Hélène Grimaud)

Ludwig Van Beethoven: Op.31 (pianosonaatti "Tempest", Hélène Grimaud)
Arvo Pärt: Summa (jousiorkesterille) & Tabula Rasa.

Kuolleet eivät tanssi

2006-06-19T15:35:00.000+03:00

Sergei Prokofjievin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Romeo olisi ehtinyt Julian luokse koreografisista syistä.

Op.38

2006-05-04T12:14:00.000+03:00

Tarkempi kuuntelu osoitti, että ei se Brahms turhaan selloa opiskellut. Grimaud säestää rauhallisesti. Yllättävän tummasävyinen sävellys.

Grimaud

2006-05-03T17:05:00.000+03:00

Minulla on fantasia Hélène Grimaudista, mutta en rohkene esitellä sitä tässä yhteydessä. Reflection on joka tapauksessa kelpo levytys. Mielenkiintoinen sisältö.

Hiukan asian vierestä

2006-04-20T14:43:00.000+03:00

Kuuntelen pitkästä aikaa Ute Lemperiä ja ihmettelen samaa kuin aiemminkin. Kuinka on mahdollista, ettei Lemperiä Suomessa juuri tunneta? Jos saisin juuri nyt valita elävää musiikia korvilleni, valitsisin epäröimättä hänet. Mieleni on nyt suuntautunut weimarilaiseen kulttuuriin.

Kamarikonsertissa

2006-04-04T11:43:00.000+03:00

Käväisin kuuntelemassa elävää musiikkia. Kolmen säveltäjän illassa suurimman vaikutuksen teki J. Brahmsin pianokvartetto, op.60 nro 3. Erityisesti kolmas osa, Andante, oli hienoa kuultavaa. Brahmsille itselleen teoksen valmistuminen oli kivulias prosessi. Ohjelmalehtisessä kerrottiin, että säveltäjä oli kirjoittanut kustantajalleen Fritz Simrockille saatekirjeen:

Voisit liittää etusivulle piirustuksen päähän tähtäävästä aseesta.

Tällä hetkellä kuuntelen Anton Webernin (1883-1945) neljää kappaletta, op.7. Monet pitävät Anne-Sophie Mutteria yliarvostettuna, mutta kyllä hän minulle kelpaa. Varsinkin tarkkakorvaiset klassisen musiikin kriitikot nyrpistelevät.

Opin uutta

2006-03-30T11:24:00.000+03:00

Praetorius = Schultz. Viikonloppuna kuuntelen lisää. Klassisen musiikin epäimprovisatorinen ja kirjallinen luonne viehättävät minua.

Modéré, Pantoum, Passacaille & Animé

2006-03-21T14:45:00.000+02:00

Ravelin pianotrio. Täytynee kuunnella uudelleen partituurin kanssa. Ravel on kirjoittanut teokseen varsinkin pianolle paljon hyvää.

Konsertot, viulu, ork., op61, D-duuri; sov., piano (Beethoven, 1807)

2006-03-15T15:56:00.000+02:00

Jälleen Beethovenia. Tällä kertaa kuuntelussa viulukonsertto op.61 pianolle sovitettuna. Olli Mustonen, Jukka-Pekka Saraste ja Deutsche Kammerphilharmonie.

Hauskoja nuo yhtenäistetyt nimekkeet (ks. myös otsikko). Ne helpottavat huomattavasti etsimistä kirjastojen kokoelmista. Eilisen popruiskeen jälkeen klassinen, erityisesti länsimainen taidemusiikki kuulostaa entistä paremmalta.

Joskus yritän kuulla esitysten taakse. Mielikuvittelen sen kuuluisan säveltäjän tahdon; haluan kuulemalla nähdä sen, mitä nuottipaperille on kirjoitettu. Siksi en niin välitä niinkään Mustosen pulleista poskista kuin silmiä hivelevästä nuottikuvasta. Muste soi kauniisti.

Merkillinen kuunteluelämys

2006-03-14T10:54:00.000+02:00

Maailman ensimmäinen blues-sävellys: Joseph Haydnin sellokonsertto, C-duuri, adagio. Haydn on säveltänyt viimeiselle minuutille tyylipuhtaan blues-soolon! Soinnutuskin etenee lähes kaavan mukaisesti.

Il prete rosson hissimusiikkia

2006-03-14T10:39:00.000+02:00

Kuuntelin juuri Antonio Vivaldin luuttukonsertton (D-duuri) largo-osan. Hetken aikaa ajattelin, että tämähän on ilmiselvää muzakia. Jos olisin niin rikas kuin haluaisin olla, soisi kotini hississä pehmeä luuttu. Hissini olisikin erikoinen. Se veisi minua kaikkiin suuntiin, ei pelkästään ylös tai alas. Mutta olisiko se enää varsinaisesti hissi?

Barokin pätkä

2006-03-13T11:55:00.000+02:00

Harmittaa, kun kuulin eilen Luostarin puutarhassa -ohjelmasta ainoastaan pikkuruisen osan. Se pieni pätkä jonka kuulin, oli kaiketi Johann Rudolf Ahlen teoksesta Magnificat. Se kuulosti hyvältä. Niin yksinkertainen on hyvän musiikin kriteeri.

Piste pistettä vastaan

2006-03-03T20:59:00.000+02:00

Timo Von Creutleinin Punctus contra punctum vaikuttaa aika mielenkiintoiselta kirjalta:

sisältää pähkinänkuoressa 1500-luvun polyfonisen musiikin sävellysohjeita.

Käytännön hyötyä siitä tuskin on (siis minulle itselleni), mutta lukuiloa muuten. Hypistelin kirjaa tänään kädessäni.

Rohkeus

2006-03-01T19:08:00.000+02:00

Francis Poulenc: Sonaatti viululle ja pianolle (1943).
Claude Debussy: G-duuri sonaatti viululle ja pianolle (1917-1917).
Camille Saint-Saëns: Sonaatti nro. 1viululle ja pianolle.

Debussy esitti viulusonaattinsa tuoreeltaan Gaston Pouletin kanssa vuonna 1917, vuotta ennen kuolemaansa. Debussy oli rohkea säveltäjä, joka vähät välitti konventionaalisista muotorakenteista ja soinnutuksesta. Hän loi oman tyylin.

Tunnelmaan sopii myös päivän mielenkiintoisin uutinen (Iltalehti tänään): Rushdie vastustaa "islamilaista totalitarismia". Uutisessa kerrotaan, että Rushdie ja joukko muita kirjailijoita ovat ilmoittautuneet vastustavansa "islamilaista totalitarismia", jota kuvastavat heidän mielestään profeetta Muhammadin pilakuvista hiljattain puhjenneet väkivaltaisuudet. Lausuma julkaistiin keskiviikkona Charlie Hebdo -lehdessä, joka oli yksi Muhammad-pilakuvat julkaisseista ranskalaislehdistä. Lisää:

Selvittyään fasismista, natsismista ja stalinismista maailma kohtaa nyt uuden globaalin uhan, islamismin.

Me kirjailijat, toimittajat ja intellektuellit kehotamme vastustamaan uskonnollista totalitarismia ja edistämään vapautta, tasa-arvoisia mahdollisuuksia ja maallistuneita arvoja.

Kyseessä ei ole sivilisaatioiden yhteentörmäys eikä lännen ja idän välinen vastakkainasettelu, vaan kamppailu demokraattien ja teokraattien välillä.

Salman Rushdieta kannattaa kuunnella. Hänellä on käytännössä edelleen fatwa niskassaan ja hän on taatusti mies paikallaan puolustaessaan demokratiaa. Vuonna 1989 Rushdie sai koko läntisen maailman tuen. Millainen tilanne olisi, jos hän julkaisisi teoksen tänä päivänä? Saatanalliset säkeet - jonka siis uskonoppineet ja Iranin hallinto katsoivat halventavan profeettaa - löytyy jokaisen suomalaisen julkisen kirjaston kokoelmista - ja hyvin monesta suomalaiskodista. Olemme jo pitkään ottaneet kantaa.

BWV 1047

2006-03-01T11:07:00.000+02:00

J.S. Bach ja Die Brandenburgischen Konzerte 1046 - 1051 (kuuntelussa Nr. 2, F-dur). Bach lähetti konsertot Brandenburgin varakreivi Christian Ludwig Von Brandenburgille, joka ei kuitenkaan ollut niistä erityisen kiinnostunut. Konsertot sopivat hyvin kevätalveen; ongelmatonta ja taitavaa musiikkia, erityisellä tavalla helppoa kuunneltavaa. Pääsiäisenä, suosikkini kirkkovuoden juhlista, onkin sitten jo toisenlaiset soinnit kelloissa, kun Bachin passiot soivat tanakan monumentaalisina.

Allegro scherzando, op. 18

2006-02-27T11:41:00.000+02:00

Sergei Rahmaninov (1873 - 1943) merkitsee minulle neljää loisteliasta pianokonserttoa. Hänen esikuvansa oli Tsaikovski, jonka baanalisuus on joskus häiritsevää. Erikoinen oli Rahmaninovin kuolinpaikka: Beverly Hills.

Toisen pianokonserton viimeinen osa: pianon sisääntulo on erittäin komea. Viimeinen minuutti on puolestaan hiukan mahtaileva, jopa koominen.

Traaginen sinfonia

2006-02-27T08:42:00.000+02:00

Gustav Mahlerin (1860 - 1911) kuudes sinfonia. Ensimmäinen osa, Allegro energico, ma non troppo kestää reilusti yli kaksikymmentä minuuttia. Mahlerin käsissä sinfonia saavutti ilmeisesti lakipisteensä - pidemmälle (tai korkeammalle) ei voitu enää mennä. Itse kuuntelen monumentaalisia sinfonioita verrattain vähän. Ne ovat minulle yksinkertaisesti liikaa. Arnold Schönberg keksikin sitten kamarisinfonian. Olisi vielä säveltänyt hyvää musiikkia.

Polska 1830 & 1939

2006-02-24T14:41:00.000+02:00

Frédéric Chopin: Etydi op. 10 nro 12. Onpas siinä kovaääninen ja metelöivä pianosävellys. Kuuntelin aamulla kaksi kertaa, ihan varmuuden vuoksi. Onkohan kukaan koskaan säveltänyt vastavallankumousetydiä?

Kiire

2006-02-23T10:56:00.000+02:00

Erik Bergman: Silence and Eruptions. Improvisatorinen teos puupuhallinkvartetille, jousikvartetille ja lyömäsoittimille. Työstän teosta tänään kirjallisesti.

Neuvostoliitto

2006-02-22T17:47:00.000+02:00

Dmitri Dmitrijevitš Šostakovitš: pianotriot, op.8 ja op.67. Viulu, sello ja piano. Se on hyvä yhdistelmä.

Kuulemisia

2006-02-21T19:02:00.000+02:00

Franz Schubert: D667 (Trout). Saatanpa myös katsoa kiinnostavan dokumentin The trout (1973) ja The greatest love & the greatest sorrow. Löytyy paremmista kirjastoista.

Keväisin stereoissani on soinut perinteisesti barokki. Taidanpa kaivaa vanhan kunnon brandenburgilaiset esille kevättalven auringon kunniaksi.

Nippon

2005-10-26T16:10:00.000+03:00

Tänään ei länsimaista taidemusiikkia. Pistäydyn Japanissa.

Juhlallinen messu

2005-10-25T13:33:00.000+03:00

Ludwig Van Beethoven: Missa solemnis (op.123).

Turhaan ei tätäkään teosta arvosteta. Beethovenin myöhäiset sävellykset ovat loputonta musiikkia, ikuisesti ammennettavaa taidetta.

Iltapäivän suosituksia

2005-10-24T17:19:00.000+03:00

Minua kehotettiin kuuntelemaan Kari Kriikun Weber-soittoa. Niin teinkin. Sitä täytyi verrata erään toisen soittajan versioon. Ero oli kieltämättä huomattava. En paljasta huonomman soittajan nimeä, jotta kukaan ei pahottaisi mieltään.

Lisäksi minulle suositeltiin Mozartin d-molli pianokonserttoa No.20 KV 466. Suosittelijan mukaan teos on kipeä ja tuskaisa, mutta samalla säveltäjälle ominaiseen tyyliin kepeä. Sain myös tietää, että Mozart sävelsi ainoastaan kaksi konserttoa molli-sävellajiin, vieläpä peräkkäisinä vuosina 1785-1786.

Illalla voisin vielä kuunnella Gaetano Donizettin Una furtiva lagrima. Näyttää löytyvän kirjastosta ainakin sellaiselta levyltä kuin Tearjerkers. Kuulostaa liiankin lupaavalta.

[Tuo kuva on muuten erittäin tuttu jostain, en saa päähäni kenen ottama se on.]

Aamunavaus

2005-10-24T09:37:00.000+03:00

Gustav Mahler: Sinfonia nro 5 - Adagietto.

Pitkiä säveliä ja maalailua. Adagietto soi myös Luchino Viscontin elokuvassa Morte A Venezia, joka puolestaan perustuu Thomas Mannin romaaniin. Musiikki, elokuvat ja kirjallisuus - kas siinäpä mielekästä sisältöä elämään. Niistä on mukava kirjoittaa.

Seuraavaksi pesen hiukseni ja lähden soittamaan.

Tietoja Hindemithistä

2005-10-23T11:35:00.000+03:00

Saksalainen säveltäjä Paul Hindemith (1895-1963) karkasi kotoaan 11-vuotiaana ja alkoi muusikoksi. Myöhemmin hän ryhtyi säveltäjäksi.

Kenties kaikkein omituisin säveltäjään liittyvä tieto liittyy Turkkiin. Reininmaalaisen kirjanpitäjän poika, propagandaministeri Joseph Goebbels piti Hindemithin musiikkia natsipirtaan sopimattomana. Näin säveltäjä ajautui epäkiitolliseen siirtotyöläisen asemaan. Lopulta Hindemith sai projektipäällikön pestin Turkin länsimaisen musiikinelämän muodostajana, Kemal Atatürkin uudistutoimien tuoksinassa.

Turkkilaisten isä luotti Hindemithin projektinhallintakykyihin.

Musiikkia mysteerinäytelmään

2005-10-22T16:27:00.000+03:00

Claude Debussy (1862 - 1918) : Le Martyre de Saint Sébastian (1911).

Mietin teoksen ensimmäistä osaa, La Cour des lys - Prélude. Varsinkin sen alku on niin hämmentävä. Pyrkikö Debussy urkumaiseen orkesteri-sointiin? Huilu kuitenkin rikkoo kristillisen (niin sen kuulen) illuusion, ja neliminuuttinen osa päättyy lopulta tummiin ja rauhallisiin vaski-sävyihin.

Debussyn musiikista on helppo pitää. Kerran eräs henkilö totesi, että siihen saattaa hurahtaa. Kieltämättä kiehtova ajatuskoe : "Jospa kuuntelisin kuukauden pelkästään Debussya?" Ei onnistuisi minulta. Luultavasti ohjelmallinen musiikinkuuntelu tappaisi kiinnostukseni.

Tein graduni eräästä säveltäjästä, enkä kyennyt kuuntelemaan hänen musiikkiansa lähes viiteen vuoteen. Akateemisuus ja musiikki ovat joskus vaivoin sovitettavissa. Anteeksi kun mainitsin sanan gradu. Tarkoitukseni ei ole ärsyttää ketään. Yleensä gradusta puhuvat ja kirjoittavat ihmiset, jotka ovat juuri tekemässä sitä.

Huomio Sibeliuksesta

2005-10-21T15:07:00.000+03:00

Näin kirjakaupan alennusmyynnissä Sibelius-elämäkerran. En ostanut. Olen samaa mieltä Carola Standertskjöldin kanssa: Sibeliuksen musiikki on huumorintajutonta.

Tunnelma

2005-10-21T11:45:00.000+03:00

Rahmaninovin pianomusiikki on kristallia.

Ja tomus't alkaa avaruus
sun jalkojesi luota,
miss onnellinen kerjäläinen polvistuu

- Uuno Kailas

Vaarallista musiikkia

2005-10-21T08:20:00.000+03:00

Arkipäivän vapaa on juhlaa. Askareiden jälkeen viritän soittimeeni Sergei Rahmaninovin toisen pianokonserton (op.18). Levytys on vuodelta 1986. Pianoa soittaa Vladimir Ashkenazy. Konsertto taisi tulla kuuluisaksi Scott Hicksin elokuvasta Shine, jossa Geoffrey Rushin näyttelemä David Helfgott uhraa Rahmaninoville (ja isällensä) terveytensä. Ymmärrän hyvin, sillä joskus pelkkä kuunteleminen vaatii vankkaa mieltä.

Kafka ja Franz

2005-10-20T15:51:00.000+03:00

En ole mikään herttua, jolla olisi lennokas nimi. Minulla ei ole myöskään intiaanin vartaloa, eikä vaakasuorassa lepääviä silmiä. Suuret järvetkin ovat vielä näkemättä, myös ne, joista et tiedä missä ne ovatkaan. Mutta kuulin tänään musiikkia, Franz Schubertin Der Tod und das Mädchen. Siksi sinun, kauniin naisen pitäisi tulla jo kotiin. Odotan sinua, ja sittenkin sinä hymyilet.

Ikuisen paluun myytti

2005-10-19T14:55:00.000+03:00

Kuuntelussa jälleen Ludwig Van Beethovenin päälle sadan menevät jousikvartetot. Eräs unkarilainen sellisti niitä kerran minulle availi. Ajattelen häntä joskus.

Dinu Lipatti

2005-10-18T16:44:00.000+03:00

En tiedä, mistä romanialainen Lipatti putkahti mieleeni. Hän kuoli vuonna 1950. Tyylikäs pianisti, lähes yhtä tyylikäs kuin maailman kaikkien aikojen viilein muusikko Bill Evans.

Päivä päivältä olen yhä vakuuttuneempi pianismin ylivertaisuudesta. Tekisi mieli opetella soittamaan. Itse asiassa minulla on ollut jo pitkään mielessä, että voisin ainakin virittää pianomme ja soitella sillä pelkkiä sointuja. Mielestäni pianolla / flyygelillä soitetut soinnut ovat parasta länsimaisessa taidemusiikissa.

Viikon kuuntelukokemuksia

2005-10-17T22:15:00.000+03:00

Taas vierähti viikko viime kirjauksesta. Olen kuunnellut 31-vuotiaana kuollutta Franz Schubertia ja mielisairaalassa kaksi viimeistä vuottaan elänyttä Robert Schumannia, tarkemmin sanottuna heidän sävellyksiään. Tutuiksi ovat käyneet Trout (D667) ja pari pianotrioa (op.63 ja op.80). Hyvää, ajateltua ja virkistävää musiikkia.

Syväkuuntelussa on kuitenkin ollut Hyperionin vuonna 2000 julkaisema L'album des six - The Complete works of 'Les Six' for flute and piano. Kuuluisan keekoilijoiden kerhon nuorin jäsen oli Francis Poulenc, joka sävelsi aivan uskomattoman pianosonaatin huilulle ja pianolle vuonna 1957. Levytyksen huilistina puhaltaa walesilainen Emily Beynon.

Syrjähyppyjä

2005-10-06T22:27:00.000+03:00

Olen tehnyt pari syrjähyppyä vieraiden kulttuurien taidemusiikkeihin. Tänään näin ja kuulin Raga Anandi Kalyanin ja viime viikolla sain sukeltaa maqamien maailmaan. Huomenna kuuntelen jälleen länsimaista taidemusiikkia.

Sattumalta amerikkalainen säveltäjä

2005-09-28T11:17:00.000+03:00

Kummallista, että olen viikon sisällä neljästi keskustellut eri tilanteissa eri ihmisten kanssa Steve Reichista. Täytynee siis tutustua tarkemmin miehen musiikkiin - vaikka mihinkään johdatukseen en tietenkään usko. Sattuman soittoa, se minun mottoni.

Gouldin Bach

2005-09-26T10:41:00.000+03:00

Kasan Jussi Og on aloittanut viikon kuuntelemalla Glenn Gouldin soittamia Goldberg-muunnelmia. Minäkin innostuin. Hyvä valinta.

Ostin 1990-luvun lopulla Metson poistomyynnistä kahdellakymmenellä markalla vinyylipainoksen. Se on pakattu tukevaan, vihreään pahvikoteloon. Sisällä on kolme täysin naarmutonta ja erinomaisesti soivaa vinyylilevyä sekä 12-sivuinen liiteteksti.

Glenn Gould on kiinnostava hahmo. Eksentrikko, joka lopetti konserttitoimintansa, koska studioissa sai aikaiseksi täydellisempää jälkeä.

Nyt en ole aivan varma, kirjoitanko palturia. En jaksa kuitenkaan tarkistaa tietojani. Annan mieluummin musiikin soida ja virrata. Vaikuttaa.

Mitä on musiikki?

2005-09-25T12:37:00.000+03:00

Lauri Otonkoski vuonna 1991:

Toisenlaisen antimusiikin käsite on musiikki, jota ei saa kuulla. Itse olen suunnitellut, että joskus tulevaisuudessa, kun varat antavat myöten, teen elektronisen laitteen, joka saattaa jonain hetkellä alkaa soida, tai sitten ei. Tämän lähetän avaruuteen, jotta kukaan ei koskaan saisi sitä kuulla, eikä edes tietää, soiko se joskus vai ei.

Joko aikaa on kulunut tarpeeksi? Joko on tulevaisuus? Joko apuraha järjestyisi?

Oikeastaan pidän tuollaisesta. Luen sen kommenttina musiikin määrittelyn tarpeellisuudesta; se on ikuisesti ajankohtainen probleemi.

Huolettomuutta

2005-09-23T21:43:00.000+03:00

Minä en lakipykälistä välitä. Jatkan entiseen malliin. Lainaan kirjastosta vanhan ja käyttämättömän klassisen vinyylilevyn ja kulutan sen parissa hiukan laatuaikaa. Levyn päätyttyä tartun mandoliiniin, näppäilen muutaman sävelen ja hyräilen hiljaa laulua tytöstä, jonka tunsin etäisesti vuonna 1988.

Sitten lähden juoksemaan. Juoksen rantaa pitkin sillalle, käännyn kohti vaaraa, kiihdytän vauhtia. Ylämäen jälkeen juoksen loivaa alamäkeä ja ajattelen erästä Robet Schumannin kvintettoa, jonka jälkeen viivähdän hetken Bachin Ich will den Kreuzstab gerne tragenin parissa.

Ei sentään. En minä klassista musiikkia ajattele. Sen sijaan ajattelen ruskaa, aurinkoa, jokea ja vieressä juoksevaa vaimoani, jonka pitkät hiukset heiluvat ihanasti tuulessa. Niistä pitäisi säveltää konsertto. Säveltäjäksi kelpuuttaisin Beethovenin. Vain hän voisi säveltää jotain vaimostani.

Huomenna kuitenkin viritän lopultakin soittimeeni Gabriel Faurén Balladen (op. 19). Kappas vaan, levyn kannessa on ruskainen maisema.

Huilu esiin?

2005-09-19T20:40:00.000+03:00

Sain erään tuttavani kautta nuotit Händelin nokkahuilusonaattiin (g-molli). Olen soittanut sitä aiemmin poikkihuilulla, mutta en koskaan kokonaan. Kaikista sävellajeista juuri g-molli on minulle kaikkein mieluisin; poikkihuilu soi kauniisti ylärekisterissä ja alhaallakin on mukavasti tilaa.

Tänään kuuntelin Sibeliuksen Svarta rosor (op.61) Selim Palmgrenin sovituksena. Teos sopii paremmin pianolle kuin lauluäänelle. Pianistina Risto-Matti Marin.

Listakamaa

2005-09-17T13:55:00.000+03:00

Näinkö unta, vai käväisikö Viktoria Mullovan uusi Vivaldi-levytys Suomen Top-40 -listalla? Tietojeni mukaan tämä entinen neuvostoliittolainen on innostunut barokki-musiikista ja siksi levyttää myös Vivaldia.

Tauko ohi

2005-09-17T13:43:00.000+03:00

Klarinetisti-kaverini valitteli, ettei klarinetille tahdo oikein löytyä hyviä sävellyksiä. Hän on kateellinen pianisteille, jotka saavat taitojen karttuessa käyttöönsä valtaisan määrän loistavaa pianomusiikkia. Hetki sitten löysin Loius Spohrin (1784-1859) kaksi klarinettikonserttoa (Hyperion) Michael Collinsin soittamina. Op.26 soi (No1) ainakin soi ihan mukavasti tuossa taustalla. Ehkäpä myöhemmin osaan ottaa konsertot puheeksi.

Tauko

2005-06-22T08:57:00.000+03:00

Huomenna mökille, maanantaina matkalle ja heinäkuussa lomalle.

Sonaatteja

2005-06-21T17:44:00.000+03:00

Nyt tekee mieli kuunnella ja tutkia Beethovenin pianosonaatteja. Pitäisi löytää sitä varten hyviä levytyksiä.

Corigliano

2005-06-21T15:34:00.000+03:00

Hélène Grimaudin Credo on päivän levy. Ensimmäinen sävellys on John Coriglianon Fantasia on an ostinato for solo piano. Mystistä ja kaunista pianomusiikkia. Sen vähäeläisyys on miltei riipaisevaa. Tunnetta, muttei tunteilua.

Lauran mukaan Piano on ylevyydessään soittimien kuningas. Hän saattaa olla hyvinkin oikeassa; on sille pirun puulaatikolle vaan sävelletty niin paljon kestävää musiikkia.

Amerikkalainen John Corigliano (s.1938) on kohtalaisen tunnettu nykysäveltäjä. Kuuluisin työ lienee musiikki elokuvaan Le Violon rouge (ohj. F.Girard).

Iltapäivän soittolista

2005-06-20T16:43:00.000+03:00

György Ligeti: Trio for violin, horn and piano (1982)
- Aika uuvuttava, ei toiminut ainakaan tänään.

Arvo Pärt: Cantus in memory for Benjamin Britten (1980)
- Maailman kauneinta musiikkia?

J.S.Bach: BWV1052 (cembalo-konsertti, d-molli)
- Ensimmäinen ja viimeinen osa tiukka, keskimmäinen tylsä.

J.S.Bach: BWV1044 (kolmoiskonsertto; huilu, viulu ja cembalo)
- Loistava, vauhdikas ja helppo.

Sergei Prokofjiev: Viulukonsertto No.1, D-duuri
- Viulistin (Leila Joesowicz) mukaan eksentrinen.

Ignacy Paderewski: Fantaisie polonaise sur der themes originaux, op.19
- Korvasta sisään, toisesta ulos.

Seuraavaksi hiljaisuutta.

Hyvänäköistä musiikkia II

2005-06-20T12:49:00.000+03:00

Gramophone-lehden kriitikko Richard Lawrence tuntee syyllisyyttä (7/05), koska on nauttinut Janine Jansenin Vivaldi-levytyksestä. Voiko kaunis, nuori ja hyvännäköinen viulisti soittaa hyvin, tuntuu olevan arvion avainkysymys. Minä ainakin kannatan kokonaisvaltaista estetiikkaa; ei siitä ainakaan haittaa ole. Musiikki on silti se tärkein juttu. Onhan? Onhan? Onhan? On tietysti. Älkää vetäkö hernettä nenäänne - se saattaa juuttua sinne.

Viikon ensimmäinen

2005-06-20T08:17:00.000+03:00

Aloitetaan viikko näin:

Erkki Melartin (1875-1937) : Anime sole -Pianomusiikkia (Fuga)

Levyn on tuottanut ja julkaissut Erkki Melartin -seura. Kansilehdessä kerrotaan, että julkaisutyö on tehty talkoohengellä. Pianistit (mm. Ralf "pyörivä kuu" Gothóni ja Eero Heinonen) ovat antaneet esityksensä julkaisuluvan korvauksetta. Äänitykset on tehty Yleisradiossa vuosina 1971-2004. Tuire Ranta-Meyer on puolestaan kirjoittanut kansilehteen kahdeksan sivua varsin asiantuntevaa tekstiä otsikolla Erkki Melartin pianosäveltäjänä. Muutamia kiinnostavia tietoja:

- Nuori Melartin tuli tunnetuksi uutena Sibeliuksena.
- Arveli teostensa tulevan ymmärretyksi vasta 50 vuoden päästä.
- Teki hallinnollisen uran Helsingin musiikkiopiston (nyk. Sibelius-Akatemia) johtajana.
- Sai valtion säveltäjäeläkkeen 33-vuotiaana.
- 1919 professorin arvonimi.
- Piti improvisoinnista.
- Pianomusiikin tunnusmerkki: impressionistinen Skrjabin-tyyli & pohjoismainen ilmaisu.
- Kokonaistuotanto laaja: mm. kuusi sinfoniaa, ooppera, viulukonsertto, sinfonisia runoja ym.

Kuuntelen aina kun ehdin YLE:n yksi -kanavaa. Sen rauhoittava ohjelmavirta ja kuivakkaat toimittajat ovat vasta-ainetta Ylexin ja Novan kaltaisten kaupallisten kanavien kompressoidulle hittien pakkosyötölle ja hermot repivälle "läpänheitolle". Anime Solen musiikki vastaa täydellisesti mielikuvaani suosikkikanavani stereotyyppisestä musiikkiäänimaisemasta:

Ja seuraavaksi kuulemme Erkki Melartinin pieniä lyyrisiä tunnelmakuvia Lyrik. op. 59. Pianoa soittaa Marita Viitasalo.

Erittäin hyvää musiikkia. Tällaisesta säyseän pohdiskelevasta menosta ja meiningistä minäkin pidän.

Lepopäivä

2005-06-19T21:54:00.000+03:00

Lapiointia, ei musiikkia. Linkiksi kansatieteellinen lapio: lapio.

Beethovenia muiden suista

2005-06-18T21:25:00.000+03:00

Musiikinkuuntelun sijasta olen tehnyt puutarhatöitä: kantanut 3000 kg tiiliä ja levittänyt ne pitkin pihaa. Ehdin kuitenkin vierailla välillä käymälän puolella lukemassa Beethovenista. Käykää tekin.

Apokalyptista vankileirimusiikkia

2005-06-18T12:07:00.000+03:00

Päivän ensimmäisen kuunteluelämyksen tarjosi Olivier Messiaen (1908-1992) ja hänen kahdeksanosainen sävellyksensä Quatuor pour la fin du temps. Suomeksi kvartetto ajan lopulle. Kvarteton kokoonpano ei ole kaikkein käytetyimpiä: piano, viulu, sello ja klarinetti. Syy tähän on pakon sanelema: Messiaenilla ei ollut muita soittimia ja soittajia käytössä säveltäessään teoksen sotavankina Görlitzin vankileirillä Puolassa vuonna 1940.

Uskomatonta, että päädyin lähes tismalleen samanlaiseen ajan kokemukseen kuin tutkijat Paul Griffiths ja James McCall - kuuntelin nimittäin koko teoksen kahteen kertaan ennen kuin aloin selvitellä taustoja. Olen varma, että suurin tekijä tässä ajan pysähtymisen illuusiossa on ennen kaikkea orkestroinnissa; Messiaen on kirjoittanut kaikille soittimille runsaasti tilaa mitä erilaisimpien muoto- ja rytmiratkaisujen sisään. Tässä sävellyksessä on purtavaa ja kuunneltavaa yllin kyllin ja hyvältäkin se kuulostaa.

Krysztof Penderecki ja assosiaatiot

2005-06-17T13:03:00.000+03:00

Assosiaatioita kolmeen Krysztof Pendereckin (s.1933) sävellykseen:

1.) Emanationen (1958) - pahaenteisyys, murha, kipu
2) Partita (1971) - King Crimson, häiriö, kanava
3) Cello Concerto (1972) - rikki, kauna, raja

Voitteko kuvitella tuollaisia assosiaatioita Mozartin kujeilevista divertimentoista?

Puolalainen säveltäjä keksi käyttää jousi-klustereissa* puoltasävelaskelta pienempiä mikrointervalleja. Mikromaailma on hänen soundinsa. Hyvää kamaa.

[*Klusterissa soitetaan yhtä aikaa kaikki säveltäjän merkitsemät sävelet]

Lisäys: Jugendfoto.

Tunnelmallista aamumusiikkia

2005-06-17T07:44:00.000+03:00

Arthur Schnitzlerin Unikertomus on kiehtova kirja. Se ilmestyi suomeksi alunperin (1928) nimellä Tohtori eksyy erotiikkaan. Stanley Kubrick ohjasi tästä lyhyestä romaanista (n. 130 sivua) pitkän elokuvan nimeltä Eyes Wide Shut (1999). Pidin elokuvasta, erityisesti siinä kuultava musiikki oli mieleen.

Suosikkini on edelleen alunperin Transylvaniassa konservatorio-oppia saaneen Gyorgy Ligetin (s.1923) sävellys Mesto, rigido e cerimionale. Se on toinen osa pianosarjasta Musica Ricercata (1951-1953). Kokonaisuuden viimeisessä osassa kuullaan kaikki kromaattisen asteikon 12 säveltä.

Elokuvassa kuultavassa osassa kaksi säveltä, F ja fis, vuorottelevat ja muodostavat osan motiivin. Kromaattisuus kuulostaa erittäin uhkaavalta. Eräässä haastattelussa Ligeti kertoi säveltäneensä teoksen tikariniskuksi Stalinin sydämeen. Lumoavaa ja myyttistä.

DVD ja vuosisadat

2005-06-16T09:36:00.000+03:00

Menuhinia voi kuuntelun ohella myös katsella, kun EMI on julkaissut hänen esiintymisiään DVD:llä. Eilen lainasin tällaisen. Beethovenin op.61 on tuttu Anne-Sophie Mutterin esittämänä, mutta tuota Bruchia ja Mozartia en muista kuulleeni. EMI on näköjään julkaissut myös Maria Callasia, jonka kaunista nenää muisteltiin taannoin mm. Kasassa. Täytynee tarkistaa.

Ajetelkaa, että vuonna 1963 syntynyt Mutter esittää vuonna 1770 syntyneen Beethovenin vuonna 1810 sävellettyä teosta vuonna 1710 rakennetulla Stradivariuksella 2000-luvulla.

Seuraavaksi ehkä Beethovenia ja Yehudia

2005-06-15T13:09:00.000+03:00

Tommin hankintaehdotus vaikuttaa mielenkiintoiselta. Täytyy ensin hankkia levy käsiini. Eilen tapasin baarissa ystävän, joka kertoi käyneensä yhdysvaltalaisen Yehudi Menuhinin (1916-1999) konsertissa.

Nippelitietoa: Kun Menuhin tapasi Jean Sibeliuksen Helsingissä vuonna 1955, hän oli huojentunut siitä, että ukko oli selvinpäin.

Rakkautta Palestrinasta Väinämöiseen

2005-06-14T16:01:00.000+03:00

Laulujen laulu, entiseltä nimeltään Korkea Veisu on varsin pidetty Raamatun (VT) runoelma. Kaksi neroa on onnistunut saattamaan tämän miehen ja naisen välisen vuoropuhelun säveliksi.

Giovanni Pierluigi da Palestrina (1525-1594) oli kontrapunktin mestari, joka riisui musiikista kaiken ylimääräisen polyfonian ja kromatiikan - toisin sanoen kysymyksessä on eräänlaista renessanssin sakraalia easy listeningia. Käsitteellä Palestrina-tyyli tarkoitetaan nimenomaan tasapainoa melodian ja harmonian välillä. Palestrinan rauhoittava ja kaunis veisu on latinaksi Cantinum Canticorum Salomonis.

Toinen nero on tietenkin, luonnollisesti, Vimpelin Väinämöinen. Huhujen mukaan Väinämöinen eli kansanlaulaja Eeli Kivinen (1900-1990) osasi Veisun kokonaan ulkoa ja pystyi esittämään siihen pohjautuvan sävellyksensä tismalleen samanlaisena ja sekunnilleen samanpituisena olosuhteista riippumatta. Eelistä ei kuitenkaan tämän enempää.

-----------------------------------------------------------------
Kontrapunkti on Lepo Laurilan musiikkisanaston (1949) mukaan

Taito kuljettaa useita sävelmiä sointuisasti ja itsenäisesti toistensa ohella

Siis varsin yksinkertaista ja helppoa.

Väinö Raitio: Joutsenet

2005-06-13T16:53:00.000+03:00

Arvoituksellinen Väinö Raitio (1891-1945) toi Suomen musiikkielämään tuulahduksen modernia. Hänen yhdistetään ekpressionismin ja impressionismin ohella mm. Les Six -vaikutteita (kuuluisa ranskalainen säveltäjäryhmittymä). YLE:n sivuilla hänen musiikkia luonnehditaan ekpressiivisen koloristiseksi.

Olen kuunnellut Raition sinfonista runoelmaa Joutsenet (op.15). Aika vaikea pala. Teokseen on nähtävästi haettu impressionistista sointiväriä yhdistettynä sibeliaaniseen kansallisuuteen. Joutsenet on vakavaa musiikkia vailla minkäänlaista huumoria. Raitio saattoi hyvinkin olla samanlainen tosikko kuin Sibelius. Teoksen loppuosa on erikoinen; sävellys ikään kuin katoaa hitaaseen diminuendoon.

[Väinö Raitio -seura ry]

Hyvännäköistä musiikkia

2005-06-13T14:10:00.000+03:00

Nuoruus ja ulkonäkö ovat valtteja myös klassisessa musiikissa. Uusi teinitähti Nicola Benedetti.

Meemi

2005-06-13T09:46:00.000+03:00

Tuuban Tuuba ja Hetkiä-blogin Laura haluavat tietää mitä kuuntelen. Olen vastannut molemmille, että asia selviää lukemalla Klasaria. Kuuntelen toki muutakin musiikkia kuin klassista. Suurin osa kuuntelemastani musiikista on aika tavallista populaarimusiikkia. En ole erikoisuudentavoittelija.

Onnitteluni Lauralle Saimaan Sävel-voitosta!

Sana sunnuntaiksi

2005-06-12T10:35:00.000+03:00

Soitin, instrumentti (it. stromento)

Väline, jolla tuotetaan tarkoituksellisesti organisoitua ääntä eli musiikkia.

Musikologit E.M. von Hornbostel ja Curt Sachs jakoivat soittimet neljään pääluokkaan.

1.) Idiofonit - värähtelijänä koko soitin
2) Membranofonit - värähtelijänä pingotettu kalvo
3) Kordofonit - värähtelijänä pingotettu jänne
4) Aerofonit - värähtelijänä on ilma

Viidentennä luokkana pidetään nykyisin elektrofoneja. Esimerkiksi Oliver Messiaen käytti vuonna 1948 Turangalila-sinfoniassaan 1920-luvulla kehitettyä ranskalaista elektrofonia Ondes Martenot (Martenot'm aallot). Keksijän nimi oli Maurice Martenot.

1812

2005-06-11T13:36:00.000+03:00

1800-luvun alkuvuosina Euroopan johtava häirikkö Napoleon hyökkäsi valtavalla armeijallaan Venäjän kimppuun. Syntyi tappelu, jota kutsutaan Borodinon taisteluksi. Tässä ranskalaisten täpärästi voittamassa taistelussa kaatui noin neljäkymmentätuhatta venäläistä sotilasta, ranskalaisia kolmekymmentä tuhatta.

Kun tapahtumasta oli kulunut 70 vuotta, Nikolai Rubinstein (1835-1881) tilasi Pjotr Tsaikovskilta (1840-1893) sävellyksen, juhla-alkusoiton, venäläisen teollisuusnäyttelyn avajaisiin Borodonin urheiden sotilaiden muistoksi ja Kristus Vapahtajan katedraalin (Kreml) valmistumisen kunniaksi. Tsaikovskia pänni koko tilaus; hän koki sen vastenmielisenä.

Alkusoitosta tulee hyvin meluisa ja kovaääninen. Sävellän sen ilman erityistä tunnetta tai intoa, ja siksi sillä ei lultavasti ole lainkaan taiteellista arvoa. - Näin oli Pjotr Tsaikovski itse tuumanut (Alexander Waugh).

Sävellys sai ensi-iltansa Moskovassa elokuun 20. päivänä 1882. Kuten tiedetään, katerdaali tuhoutui vallankumouksen karkeloissa noin 35 vuotta myöhemmin. Ilmeisesti juhlasoitosta ei tullut koskaan mitään hittiä. Myöskään kriitikot eivät ole erityisesti arvostaneet teosta.

Nykyään Juhla-alkusoitto 1812 (op.49) on kultakorva-hifistien suosiossa. Biisissä on nimittäin riittävästi kontrasteja ja intensiteettiä sekä orkesteritehoja laitteiden testaamista varten. Esimerkiksi kahdennentoista minuutin jälkeen kuullaan tykinlaukauksia, seuraavassa hetkessä kirkonkelloja ja lopussa jälleen heti pauhaavan sotilasteeman jälkeen vielä uudelleen tykkejä vaskisoitinten metelöidessä ympärillä. Hyvä, että sävellykselle on käyttöä.

Iltapäiväksi Beethovenin pianosonaatteja.

Venäläinen kansallisromantiikka

2005-06-10T10:58:00.000+03:00

Ennen kaikkea muuta olen venäläinen

Pjotr Tsaikovski Nadezda Von Meckille vuonna 1888.

Kuunteluun: D-duuri viulukonsertto, op. 35
Kuunteluun myös: F. Schubertin Der Tod und das Mädchen (D810), vastapainoksi.

Sellokonsertto

2005-06-09T15:49:00.000+03:00

Kuuntelussa Camille Saint-Saënsin (1835-1921) sellokonsertto nro 1, op.33. Selloa soittaa tällä Deutche Grammophon-julkaisulla (1998) Mischa Maisky, joka loikkasi Neuvostoliitosta Israeliin vuonna 1973. Sello on seksikäs soitin, ei siitä pääse mihinkään - varsinkin silloin, kun naiset soittavat sitä. En tiedä, mutta minulla on sellainen mielikuva, että myös miespuolisista sellisteistä tykätään. Mainiossa Kolya-elokuvassakin sivuttiin asiaa: Zdenekin Sverakin näyttelemä sellisti Frantisek Louka oli muistaakseni aikamoinen kuljailija. Mutta kuljailua on tämä sellokonserttokin. Maiskyn sello soi lyyrisesti ja täyteläisesti, a-mollissa lienee hyvä revitellä. Osat:

Allegro non troppo (nopeasti, mutta ei liian nopeasti)
Allegretto con moto (hilpeästi, liikkuvasti)
Tempo primo (alkuperäinen tempo)

Verratkaapa Maiskya mandoliini-virtuoosiin David Grismaniin. Partasuut voisivat olla vaikka veljeksiä.

Linkki

2005-06-08T12:39:00.000+03:00

Suosittelen lukemaan ajatuksella säveltäjä Kalevi Ahon erinomaisen artikkelin 1900-luvun taidemusiikin historiasta. Taidanpa oikein printata tekstin. Näin Ahon kirjaimellisesti luonnossa viime kesänä. Hän jutteli eloisasti Pyhällä metsässä Rascher Saxophone Quartetin jäsenten kanssa onnistuneen konsertin päätteeksi.

Sallinen, vinyylit, Zappa ja Varèse

2005-06-07T10:23:00.000+03:00

Hyvää musiikkia syntyy siellä, missä yksinkertaisuus ja voima yhdistyvät", sanoo tänä keväänä 70 vuotta täyttänyt Aulis Sallinen.

Kirjaston klassisten vinyylilevyjen hylly on rauhoittava näky; lähes tuhat vuotta musiikkia - siinä on loppuelämäksi kuunneltavaa. Levyt ovat huippukuntoisia, kuin uusia. Nappasin kuitenkin mukaani CD-levyn: Muistaakseni Frank Zappa diggali Edgard Varèsea (1883-1965). Lainasin Varèsen "The Complete Works". Ennakko-odotuksia ei ole.

Lähdeteoksia

2005-06-06T19:26:00.000+03:00

Tänään kirjastosta tarttui mukaan lähdekirjallisuutta:

Paul Griffits: Musica Nova (Puijo)
Lauri Otonkoski (toim.) : Klang - uusin musiikki (Gaudeamus)
Erkki Salmenhaara: Vuosisatamme musiikki (Otava)
Donald Jay Grout: History of western music (Dent)

Griffitsiä lukuunottamatta kaikki ovat entuudestaan tuttuja tenttikirjoina. Minulla on hieno muisto Groutista. Kun luin Beethovenista kertovaa lukua parvekkeellani heinäkuussa 1995, ukkonen jyrisi ja salamat iskivät. Onko Beethoven jumala, mietin leikilläni.

Salablogi

2005-06-06T09:02:00.000+03:00

Olen kertonut tästä uudesta blogistani ainoastaan yhdelle ihmiselle, mutta silti yllättävän moni tietää tai on arvannut. Kuuntelen nyt hiljaisuutta, mutta kohta työnnän kasetin työpöydälläni lötköttävän mankkani pesään. Lähden luostarin puutarhaan.

Illalla, kohta

2005-06-05T20:19:00.000+03:00

Olin koko päivän talkootöissä. En jaksa sittenkään kuunnella muita konserttoja. Sen sijaan nauhoitan yhdeksältä alkavan Luostarin puutarhassa -radio-ohjelman. Kas siinäpä on muuten kaunis nimi ohjelmalle. Se houkuttelee kuuntelemaan. Tänään on luvassa "Kontrapunktin leikkiä ja protestanttisen kirkkomusiikin perusleipää".

Ensivaikutelma

2005-06-05T10:30:00.000+03:00

Lainasin musiikkikirjastosta vanhan Alan Civil -vinyylin 70-luvun alusta ja Naxoksen levytyksen vuodelta 1988. Muita levytyksiä ei löytynyt. Kun tutkin levyjä kirjaston hiljaisuudessa, ällistelin konserttojen lyhyitä kestoja. Ensimmäinen (KV412) on kaksiosainen ja sen kesto on noin kahdeksan minuuttia. Kolmiosainen numero 4 (KV495) on kaikkein pisin, noin viisitoista minuuttia.

Kuuntelin automatkalla ykkösen. Konsertto kuulostaa aika tavanomaiselta wieniläisklassismilta, taatulta Mozartilta; kevyttä, melodista ja helppoa, miellyttävää musiikkia. Pärtin Tabula Rasasta on sanottu, että siinä ei ole dramatiikkaa. Olen eri mieltä. Se on mitä dramaattisinta musiikia, kun sitä vertaa Mozartin ensimmäiseen käyrätorvikonserttoon.

Tämä oli ensivaikutelmani. Kuuntelen loput konsertot illalla.

--------------------------------------------------

KV tarkoittaa tulee sanoista Köchel-Verzeichnis. Se on numeroiden yhteydessä Mozartin sävellysten tunnistamiseksi kehitetty järjestelmä. Ludwig Von Köchel julkaisi Mozartin sävellysten kronologisen luettelon vuonna 1862.

Tietoja käyrätorvesta

2005-06-04T10:23:00.000+03:00

Ennen kuin alan kuunnella Mozartin käyrätorvikonsertteja, esittelen soittimen historian Mozartiin aikaan asti.

Käyrätorvi on italiaksi corno, ranskaksi cor ja englanniksi french horn tai pelkkä horn. Itse pidän eniten sanasta käyrätorvi. Se on hauska yhdyssana.

Roomalaiset taittoivat torven mutkalle ja kutsuivat soitinta nimellä buccina. Renessanssin ja barokin soitinrakentajat kyhäsivät ympyrän muotoisen metsästystorven corno da caccia, jota käytettiin metsästyspuuhissa signaalien ja fanfaarien soittamiseen. Ruotsalaiset ja saksalaiset kutsuvatkin tähän perustuen käyrätorveaan sanalla valthorn ja waldhorn.

Ensimmäistä kertaa käyrätorvea käytettiin orkesterissa metsästyskohtauksen yhtedessä eräässä Jean-Baptiste Lullyn (1632-87) oopperassa vuonna 1664. Seuraavalla vuosisadalla torvea pienennettiin ja hiukan paranneltiin. Tosin vielä Bachin ja Händelin aikaan soittimella voitiin soittaa ainoastaan muutamia luonnonsäveliä eli pelkällä puhallustavalla syntyviä yläsäveliä (tästä joskus lisää).

1700-luvun kuluessa käyrätorveen liitettiin ylimääräisiä putkenkappaleita, jotka mahdollistivat sävellajien käytön - tosin vain yhtä kerrallaan. Tällaiselle käyrätorvelle Mozart sävelsi kuuluisat käyrätorvikonserttonsa.

[Lähde: Gereon Brodin - Musiikkisanakirja]

Käyrätorvi

2005-06-03T18:45:00.000+03:00

Kommenttien innoittamana ja hetken harkittuani olen päättänyt syväkuunnella nuottien kera W.A. Mozartin käyrätorvikonsertot. Kyllä, käytätorvi on juuri se rullalle pistetty vaski, jota soitetaan koura torven (ns. kellon) sisällä. Mozart jaksoi tutkia käyrätorvea neljän konserton verran. Jos minua huvittaa, otan selvää millainen tämä soitin oli 1700-luvun jälkipuoliskolla.

Sielu, jossa ei ole vielä jälkiä kokemuksista

2005-06-03T14:33:00.000+03:00

Arvo Pärt (s.1935) on virolainen säveltäjä, jonka teoksista on helppo pitää. Hän ei pelkää yksinkertaisia elementtejä ja uskaltaa säveltää teoksiinsa jopa kolmisoinnun. Kokeilujensa jälkeen Pärt nimittäin palasi vuonna 1976 melkein tonaalisuuteen. Näin löytyi tyyli.

Tabula rasa (1977) on konsertto kahdelle viullle, jousiorkesterille ja preparoidulle pianolle. Teos perustuu barokin concerto grossoon eli soolosoitinten ja orkesterin vuoropuheluun. Preparoitu piano on mitä ilmeisimmin John Cagen (johon tulen varmasti vielä palaamaan) kummallinen keksintö. Sen idea on yksinkertainen: pianon tai flyygelin kielten väliin tungetaan tavaraa erilaisten sointien aikaansaamiseksi. Onkohan olemassa pianisteja, jotka soittavat pelkästää preparoitua pianoa, prepapianisteja?

Tabula Rasa on kaunis sävellys. Se on jotenkin lohduttavan kuuloinen. Eteneminen on maltillista ja rauhallista, mietiskelevää. Koska halusin kuunteluelämyksestä esteettisesti kokonaisvaltaisen, valitsin kuuntelukappaleeksi ECM Recordsin vinyylijulkaisun vuodelta 1984. Viuluissa Gidon Kremer ja Tatjana Grindenko, prepapianistina Alfred Schnittke. Liettuan kamariorkesteria levyllä johtaa Saulus Sondeckis.

Sisäkannessa on hieno valokuva Arvo Pärtistä. Asento on hyvä.

Rautavaara nuorena ja hurjana

2005-06-03T08:21:00.000+03:00

Sain vihjeen tutustua Einojuhani Rautavaaran ensimmäiseen jousikvartettoon vuodelta 1952. Etsin nimittäin eräälle opettajalle (viulu) helpohkoja jousikvartetto-nuotteja ja kuulin, että Rautavaaran sävellys saattaisi soveltua musiikkiopiston edistyneille oppilaille. Ei ehkä kuitenkaan; mitään helppoa soitettavaa se ei takuulla ole.

Rautavaara sävelsi kvarteton 24-vuotiana Sibelius-Akatemian oppilaana ennen varsinaisten sävellysopintojen aloittamista. Teosta kuvailtiin uusklassillis-moderniksi ja sitä esitti Pentti Rautawaaran johtama Helsinki-kvartetti aina Italiassa asti. Kahdessa ensimmäisessä osassa säveltäjä on rakentanut melodiikan ns. symmetrisille asteikoille (dim-sointuasteikko) ja viimeiseen osaan hän on ladannut arkaaisia, suomalaiskansallisia aineksia. Lyhyt sävellys, kesto ainoastaan kaksitoista minuuttia.

Ensimmäinen osa on rock (Presto), toinen folk (Andante) ja kolmas on proge / blues (Vicace assai). Lisää varhaista Rautavaaraa, kiitos.

[Levy: Rautavaara - String Quintet "Unknow Heavens". String quartets 1 & 2. Jean Sibelius Quartet, Jan Erik Gustafsson, cello. Ondine 1998.]

Musikaalisuus

2005-06-02T17:42:00.000+03:00

En oppinut 9-vuotiaana poikkihuilun opiskelijana millään ulkoa erästä Mozartin helpohkoa menuettia. Eilen luin kirjasta, että Mozart oli säveltänyt sen 5-vuotiaana.

Tänään kuuntelussa

2005-06-02T09:05:00.000+03:00

- Arvo Pärt: Tabula Rasa (1977)
- Einojuhani Rautavaara: ensimmäinen jousikvartetto (1952)

Pärtin teoksessa käytetään preparoitua pianoa. Rautavaaran nuoruudentyön ensimmäinen osa kuulostaa eilisen koekuuntelun perusteella lähes rock and rollilta (ainakin Stravinski on ollut vaikuttamassa). Kirjoitan aiheesta lisää illalla syväkuuntelun jälkeen.

Eilen ilmestyi uusi Rondo Classica. Vaikka lehti onkin aika laulupainotteinen, on se silti aina mielenkiintoista luettavaa. Ammattilaisten tekemä.

Vivaldi

2005-06-01T15:33:00.000+03:00

Mitä hengenmies ja säveltäjä Antonio Vivaldi (1678-1741) tuumaisi nykyisestä tavasta markkinoida barokkia? Näyttäisikö peukkua?

Concerti e cantate da camera II
La verità in cimento
Orlando finto pazzo
Orlando furioso
Mottetti

Varmasti näyttäisi, sillä toimihan Antonio aikanaan myös oopperamanagerina. Naïve osaa pakata Vivaldin houkuttelevasti.

Lopuksi mielenkiintoinen tieto: Vivaldin musiikki tuli tunnetuksi vasta 1920-luvulta lähtien, kun Torinon kansalliskirjaston johtaja Luigi Torri ja musiikinhistorioitsija Aleberto Gentile toivat sävellykset esille suuren tutkimustyön myötä.

Victor Hartmannin näyttelyssä

2005-06-01T09:01:00.000+03:00

Ala-asteella luokkamme seinällä oli säveltäjien kuvia. Modest Musorgski (1839-1881) näytti vanhalta juopolta. Kaiken lisäksi hän oli ilmeisesti saanut nyrkistä silmäänsä. Olin vaikuttunut.

Viikko sitten kuuntelin Ravelin orkesteriversion Musorgskin pianosarjasta Näyttelykuvia. Se ei kuulostanut hyvältä, vaan raskaalta ja tukkoiselta. Toisen sovituksen on tehnyt suomalainen Leo Funtek (molemmat 1922). Päätin kuitenkin kuunnella alkuperäisen sävellyksen. Teos perustuu Musorgskin ystävän, arkkitehti ja maalari Victor Hartmannin retrospektiiviseen näyttelyyn vuodelta 1874.

Sarjassa on kymmenen maalausta tunnelmoivaa sävellystä ja viisi Kävely-nimistä osaa. Kävelyn teema on mieleenpainuva. Sen sävy on pentatoninen ja sen kesto on kaksi tahtia, joista ensimmäinen on tahtilajiltaan 5/4 ja jälkimmäinen 6/4. Teema on erittäin tunnettu.

Suosikkini on Vanha linna (nuottikirjassa Il vecchio castello), joka etenee kauniisti gis-mollissa. Pidän siitä ennen kaikkea sen staattisen basson vuoksi. Se lähes kuin borduna. Myös melodia on luomoava. Voi olla, että hankin näyttelykuvat kokoelmiini. Kuuntelemani pianisti oli Geoffrey Saba ja levytys vuodelta 1985.

Radio auki

2005-05-31T09:00:00.000+03:00

Ylen Radio ykköseltä tulee hyviä klassisen musiikin ohjelmia. Niistä suosituimpia saattaa hyvinkin olla Risto Nordellin toimittama "Luostarin puutarhassa - Musiikkia Euroopan hoveista ja katedraaleista". Joka toinen tiistai klo 13.00 - 14.00, toinen lähetys sunnuntaina klo 21.00. Hankala aika, mutta tuo sunnuntai sopii oikein hyvin. Tänään kuuntelen kuitenkin venäläistä pianomusiikkia.

Rapsodie Espagnole

2005-05-30T19:07:00.000+03:00

Raveliksi meni alkuilta. Aivan loistava tämä nelikätinen sovitus Alfons & Aloys Kontarskyn esittämänä! Joudun valitettavasti kuuntelemaan kappaletta c-kasetilta. Taidanpa selvittää, onko CD-painosta edes olemassa. Eiköhän Deutche Grammophon ole hoitanut homman jo biteiksi.

Muistan, kun kuulin Kontraskyjen version ensimmäistä kertaa. Olin junassa matkalla Turkuun ja kuuntelin juuri tätä samaista kasettia vanhoilla Walkman-korvalappustereoillani. Luulin aluksi, että pianisteja on vain yksi. Mutta vain hetken aikaa, ja siinä suloisessa harhaluulossa kuulin käsittämätöntä, ylimaallista virtuositeettia.

Klasari luettavissa ja tilattavissa

2005-05-30T16:02:00.000+03:00

Ilmoitin Klasarin blogilistalle. Toivottavasti suomalaisista bloggaajista löytyy muitakin klassisesta musiikista kiinnostuneita.

Debussy - jousikvartetto g-molli, op.10 (1893)

2005-05-30T15:04:00.000+03:00

Impressionisti Claude Debussy (1862-1912) sävelsi ainoastaan yhden jousikvarton. Sen ensimmäinen osa Animé et très décidé oli minulle entuudestaan tuttu, sillä kuuntelin sitä 1990-luvun puolessa välissä aina talvisin alkuillasta, kun ulkona oli kylmän sinistä, sinihämärää. Kokonaisuutena kvartetto on minulle varsin mieluisaa kuultavaa kauniine sointiväreineen ja harmonioineen. Levyhyllystäni löytyy Anttilasta ostettu itäeurooppalainen halppis, joten lainaan tänään kirjastosta vielä vertailun vuoksi Belcea-kvartetin levytyksen vuodelta 2000. Kannessa on tyylikkäästi mustiin pukeutunut jousikvartetti. Luvassa on lisäksi Henri Dutilleuxin ja Maurice Ravelin kvartettoja.

Tervetuloa klassisen musiikin blogiin

2005-05-29T21:58:00.000+03:00

Tervehdys kaikille! Nimeni on Mikael ja pitkän harkinnan jälkeen olen päättänyt perustaa klassiseen musiikkiin perustuvan harraste-blogin. Olen kuunnellut, soittanut ja opiskellut paljon erilaista musiikkia koko elämäni, myös klassista. Tästä huolimatta "klasari" on jäänyt aika etäiseksi ja joltisenkin tuntemattomaksi. Viime aikoina kiinnostukseni on herännyt ja kuuntelukokemuksiakin on jo kertynyt jonkin verran. Olen pitänyt kuulemastani, mutta pettymyksiäkin on toki tullut vastaan. Kaikki klassinen musiikki ei tietenkään ole hyvää; on olemassa loistavaa, hyvää, keskinkertaista, huonoa - kaikenlaatuista klassista musiikkia.

Blogissani aion esitellä lukijoilleni äänilevyiltä kuulemaani klassista musiikkia Ars Antiquasta (esim. Leonius) aina nykysäveltäjien tuotantoon (esim. Rautavaara). En kuitenkaan etene kronologisesti, vaan täysin sattumanvaraisesti ja mieleni mukaan. Sama pätee päivitystiheyteen. Lähteinäni käytän internetin ohella alan kirjallisuutta - jota on paljon - ja tietenkin paikallisen kirjaston mainiota levykokoelmaa sekä mahdollisesti nuotteja ja partituureja.

Yhden asian lupaan (ennen kaikkea itselleni): klassisen musiikin kuunteleminen ja arvioiminen tässä blogissa on rehelliseen ja konstailemattomaan näkemykseen pohjautuvaa. Matka klassisen musiikin maailmaan alkaa.